Marxilainen tutkimus Suomessa 1970- ja 80-luvulla

Lauantaina 21.1.2017 klo 12–17

Työväenliikkeen kirjastossa (Sörnäisten rantatie 25 A 1, Helsinki)

Karl Marxin Pääoman julkaisusta tulee vuonna 2017 kuluneeksi 150 vuotta. Vuonna 2007 alkanut finanssikriisi nosti Marxin kapitalismianalyysin ja siihen liittyvän kriisiteorian jälleen akateemiseen keskusteluun, myös Suomessa. Esimerkiksi Tampereen yliopistossa on järjestetty vuoden 2008 jälkeen toistakymmentä Pääoma -lukupiiriä.

Edellinen Marx-renessanssi koettiin suomalaisissa yliopistoissa vuoden 1968 opiskelijaliikkeen jälkimainingeissa 1970–80 -luvuilla. Marxilaisesta teoriasta keskusteltiin ahkerasti esimerkiksi Tutkijaliiton piirissä ja erityisesti Tiede & edistys -lehdessä. Helsingin yliopiston Franzeniassa luettiin länsisaksalaista kapitalismiteoriaa. 1970-luvulla käynnistettiin myös laajoja tutkimusprojekteja. Pekka Kososen työryhmä julkaisi vuonna 1979 valtiomonopolistisen kapitalismin teoriaan pohjaavan tutkimuksen Suomalainen kapitalismi: tutkimus yhteiskunnallisesta kehityksestä ja sen ristiriidoista sodanjälkeisessä Suomessa. Raimo Blomin johtaman luokkatutkimusprojektin teos Suomalaiset luokkakuvassa (1984) kartoitti suomalaista luokkarakennetta. Marxilainen tutkimus sai jalansijaa myös esimerkiksi kirjallisuustieteen, tiedotusopin, psykologian ja oikeustieteen piirissä.

Millaista oli 1970–80-lukujen akateeminen marxismi? Miksi postmodernismi peittosi hetkeksi Marxin kapitalismianalyysin talouden, yhteiskuntaluokkien ja kulttuurin ilmiöiden selittäjänä?

Puhetta johtaa Tuomas Nevanlinna.

Klo 12:15: Tuomas Nevanlinna: tervetuliaissanat

12:45: Jan Otto Andersson (ÅA): Marxini ja kuluneet vuosikymmenet

13:05: Marja Järvelä (JY): Suomalaiset luokkakuvassa ja Tutkijaliitto

13:25: Pertti Honkanen (Kela): Marxilainen taloustiede Suomessa

14:45: Kahvit

14:05: Markku Kivinen (Aleksanteri-instituutti): Valtioteorian salakäytävissä ja umpikujissa.

15:25: Tarmo Malmberg (TaY): Suomalainen marxilainen mediatutkimus kansainvälisen vertailun valossa

15:45: Vesa Oittinen (Aleksanteri-instituutti): Seppo Toiviainen ja 70-luvun suomalaisen marxismin tragedia

16:05: Hannu Eerikäinen (Berliini): Jameson: marxismi, postmodernismi, uusliberalismi

16:25: Loppukeskustelu

Noin klo 17:30: illanvietto

Järjestäjinä Karl Marx –seura ja Marxilaisen yhteiskuntatieteen seura MYTS.

Kahvitarjoilua ja illanvieton pöytävarausta (ruokailu omakustanteisesti) varten toivotaan ennakkoilmoittautumista: paula.rauhala@uta.fi. Ennakkoilmoittautuminen ei ole kuitenkaan välttämätön.

Tervetuloa!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *