Author Archives

Kaksipäiväinen seminaari kriisikirjasta Tampereella (29.2.) ja Helsingissä (1.3.): Nykykriisien syyt ja poliittiset vaihtoehdot

Viime vuoden lopulla ilmestyi nykyistä talouskriisiä käsittelevä teos Kurssi kohti konkurssia. Teoksen pohjalta järjestetään kuun vaihteessa kaksipäiväinen seminaari alkaen Tampereelta ja päätyen Helsinkiin: kriisikirjaan kirjoittanut yhdysvaltalainen taloustieteilijä Andrew Kliman sekä Alex Demirović Rosa Luxemburg Stiftungista keskustelevat ja debatoivat kapitalismia vaivaavista kriiseistä ja niiden seuraukista. Tule mukaan keskustelemaan, minkälaisia muotoja jo viidettä vuotta jatkuva kriisi tulee jatkossa saamaan [...]

Kriisikirjan julkkarit 26.1. Tampereella ja keskustelutilaisuus 7.2. Helsingissä

Vastapainon julkaiseman KURSSI KOHTI KONKURSSIA – talouskriisin syyt ja seuraukset -teoksen (toim. Yrjö Kallinen, Juha Koivisto, Lauri Lahikainen & Antti Ronkainen) julkaisemisen yhteydessä järjestetään keskustelutilaisuudet Helsingissä ja Tampereella. Teoksessa kansainvälisesti tunnetut tutkijat selvittävät seikkaperäisesti finanssikriisinä alkaneen globaalin talouskriisin taustoja ja kehityskulkua. Samalla he pohtivat kriisin seurauksia:  minkälaisia mahdollisuuksia kriisi avaa eri poliittisille ryhmille? Onko uusliberalismin aikakausi ohi, olemmeko siirtymässä kriisin [...]

Marx ja talouskriisin teoriat

Aika: 26.8.2011, klo: 18:00-20:00. Paikka: Työväenliikkeen kirjasto / Sörnäisten rantatie 25 A 1 / Helsinki, Finland Professori Vesa Oittinen, YTT Juha Koivisto sekä YTK Antti Ronkainen keskustelevat Marxin tuotannon ja marxilaisen kriisiteorian ajankohtaisuudesta Vastapainon 2011 julkaisemien “MEGA-Marx – johdatus uuteen Marxiin“, sekä “Kurssi kohti konkurssia – Talouskriisin syyt ja seuraukset” pohjalta. Tilaisuuden järjestävät Suomen Karl Marx -seura [...]

Perinteinen kesäretki Sinivuokossa 6.8.

Marxilaisen Yhteiskuntatieteen Seura tekee jälleen lauantaina 6.8.2011 perinteisen kesäretken Hervannan liepeillä sijaitsevaan viehettävään Sinivuokkoon. Paikalla on tarkoitus olla klo 13 mennessä ja ohjelma alkaa Paula Rauhalan alustuksella tekniikasta ja fetisismistä. Kesäretki jatkuu alustusten herättämällä keskustelulla, makkaroiden ja vihannesta grillailulla ja muiden eväiden nauttimisella kiireettömässä tunnelmassa. Sinivuokossa on myös saunomis- ja uintimahdollisuus, joten oma pyyhe mukaan. Paikka & [...]

Peter Thomas lectures

Hear and download two lectures by Peter Thomas (Brunel University, London & Historical Materialism Journal) in the University of Tampere, 28.1.2011: Lecture 1: Labour-Power (Arbeitskraft) [Audio clip: view full post to listen] download lecture 1 Lecture 2: Die Organisationsfrage as regulative idea? [Audio clip: view full post to listen] download lecture 2

Uutiskirje 01/11

Vuoden ensimmäiset menovinkit Marky Marxista kiinnostuneille. Artikkelit Aufheben – Return of the Crisis, part 1 Jussi Ahokas  & Lauri Holappa – Paketeista ja pelastamisesta Andrew Kliman – Marx’s Struggle against Defamation: A 150th Anniversary Tribute to Herr Vogt Paul Cockshott – 2000-luvun marxilaisuus Lauri Kämäri – Marxin luokkakuva Toni Negri – Onko mahdollista olla kommunisti [...]

Luentoja Marxin Pääomasta

Alunperin 1867 julkaistu Das Capital herättää yhä edelleen suuria tunteita, mikä kertoo teoksen elinvoimaisuudesta. III & IV periodeissa käydään käsiksi Marxin magnum opukseen ja selvitetään, miksi työarvoteoriasta ja lisäarvosta väitellään yhä vieläkin. Kurssin runkona toimivat Harveyn luennot Marxin Pääoman ensimmäisestä osasta (http://davidharvey.org/reading-capital). David Harvey on luennoinut lähes 40 vuotta Pääomasta ja on tällä hetkellä kansainvälisesti [...]

Lukupiiri Pääoma III:sta

Marxin veijaritarina pääoman seikkailuista kapitalismissa jatkuu syksyllä 2010. Pääoma-lukupiiri etenee postumiinisti julkaistuun kolmanteen niteeseen “Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi”. Miten käy pääoman? Kuinka lisäarvo muuttuu voitoiksi? Kuinka lisäarvon suhdeluku muuttuu voiton suhdeluvuksi? Mitä eroa on tuotantopääomalla, tavarapääomalla ja rahapääomalla? Entä ajaako voiton suhdeluvun laskutendenssi pääoman perikatoon? Lukupiiriin ovat tervetulleita myös vasta-alkajat, vanhan kertaajat ja aikaisemmin Pääomansa kesken [...]

Uutiskirje 05/10

Runsaasti syksyn harrastevinkkejä, kannattaa tutustua erityisesti uusiin verkkoluentoja tai podcasteja sisältäviin sivustoihin, kuten Academic Podcasts, WeAreMany & Marxsite 2010. Samoin uutiskirjeeseen on kerätty tavallista enemmän yksittäisiä verkkoluentoja, alustuksia ja keskustelutilaisuuksia. Surf! Artikkelit Jussi Vähämäki – Arvolaki Uudet barbaarit – Niin sanottu alkuperäinen kasautuminen Miika Salo – Via Gramsci Endnotes – Misery and Debt David Graeber [...]

MYTS:in kesäretki 7.8. Sinivuokossa

Marxilaisen Yhteiskuntatieteen Seura tekee jälleen lauantaina 7.8.2010 perinteisen kesäretken Hervannan liepeillä sijaitsevaan viehettävään Sinivuokkoon. Paikalla on tarkoitus olla kello 12 maissa. Ohjelmassa on kaksi alustusta: Lauri Kämäri – Marxilaisesta luokkateoriasta Antti Ronkainen – Talouskriisin tarkastelua arvolain avulla Kesäretki jatkuu alustusten herättämällä keskustelulla, makkaroiden ja vihannesta grillailulla ja muiden eväiden nauttimisella kiireettömässä tunnelmassa. Sinivuokossa on myös [...]