Category Archives: lukupiirit

Muistutus: Saksalaisen ideologian lukupiiri alkaa ensi lauantaina

Marxin ja Engelsin Saksalaisen ideologian suomennoksen lukupiiri alkaa 10.7. klo 13.00-15.00/16.00 (Tampereen yliopisto, Linna, Politiikan tutk. lts.).Kesälauantaisin ovet lienevät kiinni eli kokoonnutaan muutamaa minuuttia vaille kaksi Linnan 0-kerroksen ulko-ovilla. Teoksessa on syytä keskittyä alkuosiin, joten alkupuolen sivujen lähiluvulle on varattu loppua enemmän aikaa. Ensimmäisellä kerralla on luvannut alustaa Juha Koivisto. Lukupiiriin ehtii vielä hyvin mukaan, [...]

Saksalainen ideologia -lukupiiri heinäkuussa

Marxia käsittelevien kesälukupiirien sarja jatkuu myös tänä vuonna. Tänä kesänä on luvassa Saksalainen ideologia. Tarkempaa infoa lukupiiristä löytyy Marx-lukupiirien blogista: http://marxpiiri.wordpress.com/marx-lukupiirit/saksalainen-ideologia/.
Lukupiiri alkaa lauantaina 10.7. (klo 13.00, Tampereen yliopisto, Linna, Politiikan tutk. lts.), jolloin aiheeseen johdattelee Juha Koivisto otsikolla Ideologiateoreettinen johdanto Saksalaiseen ideologiaan. Saksalaisen ideologian voi ladata itselleen luettavaksi seuraavan linkin alta: http://sosialismi.net/kirjasto/Marx-Engels_-_Saksalaisen_ideologian_I_luku.pdf.
Mytsin kesäretki on puolestaan 7.8., [...]